sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Joulu 2013

Tähän postaukseen listaan kuvat siitä mitä koulussa ollaan askarreltu joulua varten. Joidenkin kohdalla harmittaa, ettei aikaa ollut koulussa tarpeeksi viimeistelyyn, joten hoidin viimeistelyn sitten kotona. Harmittaa myös, ettei ollut mahdollista tehdä toista, kun tuntui aina, että se ensimmäinen ei onnistunut toivomalla tavalla. Nämä ovat kaikki ensimmäisiä tällaisia tekeleitäni, joten yksikään niistä ei ole perfecto.

Jouluasetelma
Tässä työssä pilkkulehti oli etusijalla, koska aikomuksenani on siirtää se omaan ruukkuunsa joulun jälkeen. Hyasintin ja tulilatvan valitsin sitten sen mukaan + rusetin.

Kranssi
Vähemmän on kuulemma enemmän, mutta "asiakkaan" toivomuksena oli omenainen kranssi ja muut koristeet on valikoitu myös toiveiden mukaan.

Koristekuusi
Vaihtoehtona tämän tekoon oli myös havut, mutta halusin kokeilla jotakin erilaista. Koristeet on lisätty kotona toisen henkilön toiveiden mukaisesti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti