perjantai 6. kesäkuuta 2014

Hieman puutarhahommia

Kesäloma alkoi ja niin alkoivat myös puutarhapuuhat! Kaikenlaista kivaa olisi tarkoitus puutarhaan askarrella nyt loman aikana. Kesäkukkakylvöt pääsivät ulos kukkapenkkiin ja tuoksuherneiden taimille askartelin jo tukisäleikön. Tein sen pajun oksista, eikä se nyt ole mikään täydellisen upea, mutta kelvannee toistaiseksi. Kuvaa siitä tässä työvaiheittain:





Vanhemmasta kesäkukka/perennapenkistäni löytyy tällä hetkellä vain esikasvatettuja taimia, sekä vastakylvettyjä siemeniä, joista odotan innolla tulevan jotakin vielä tämän kesän aikana. En odota kovin rehevää kukkaloistoa, mutta aina saa moista toivoa. Tuoksuherneiden lisäksi penkistä löytyy leijonankitaa, kaunopunahattua, auringonkukan siemeniä, lupiinin siemeniä, mirrinmintun siemeniä ja kaikenlaista muuta.

Myös jo valmita, kunnolla kasvuun päässeitä kesäkukkia on tullut hankittua, kuten esimerkiksi kerrottua surfiniaa amppeliin. Pihalta jo ennestään löytyvä juhannusruusukin on ottanut varaslähdön juhannukseen ja innostunut jo kukkimaan!





Tähän mennessä suurin askartelu on ollut uuden kukkapenkin perustaminen. Perennoita olin ajatellut enemmän tähän penkkiin laittaa. Vielä se näyttää kovin tyhjältä, mutta löytyy sieltä jo hieman mehitähteä, yksi hopeavillakko ja laventeli. Tarkoituksena olisi käydä ostamassa lisää kivikkokasveja ja ainakin sammalleimu tai rönsyleimu löytyy toivelistalta. Penkki on reunustettu pihalta löydetyillä tiilillä, joista en nyt ole ihan varma pidänkö niistä vai en. Niiden pienistä rei'istä kasvaa pikkuruisia kasvinalkuja, mikä tekee niistä mielenkiintoisen elementin kukkapenkkiä reunustamaan. Haaveissa olisi saada nämä tiilet mahdollisesti sammaloitumaan ainakin päältä päin, ellei kokonaan, jolloin ne sulautuisivat hieman paremmin ympäristöön ja toisivat "vanhan" tuntua.




Myös peikonpähkinäpensas löytyy haavelistalta, mutta sen hankinta omalle pihalle saattaa jäädä pelkäksi haaveeksi. Sinikuunliljakin olisi kiva, mutta sille ei taida löytyä tilaa. Ruusumantelikin olisi myös hieno ja japaninvaahtera ja ja... Kyllähän näitä kaikenlaisia kivoja kasveja löytyy, mutta on eri asia päätyvätkö ne koskaan omalle pihalle. Se jää nähtäväksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti