perjantai 28. helmikuuta 2014

Kimppuja ja asetelmia

Suuntautumisen ensimmäinen viikko on nyt takana päin ja hirveästi on tullut tehtyä kaikenlaisia kimppuja ja asetelmia! Kimppujen tekoon opin uuden tavan ja nyt se on huomattavasti helpompaa. Tähän mennessä niiden teko on ahdistanut aika kovastikin, kun en ole saanut tehtyä niistä sellaisia, kuin olisi pitänyt, mutta onneksi niiden tekoon on olemassa erilaisia tekniikoita! Koko viikko on ollut melkoisen kiireinen, joka tuntuu jaloissakin, kun on tarvinnut seistä melkein koko päivän kukkien parissa askarrellessa. Luova ajattelu on rankkaa ja välillä iskee ahdistus, kun ei saa kukkia taipumaan juuri niin kuin haluaisi. Pitää muistaa, että ne ovat eläviä luontokappaleita ja vaurioittuvat herkästi liian kovakouraisissa otteissa! Itse olen saanut kokea tämän ainakin muutamaan otteeseen tämänkin viikon aikana, kun varsia on katkennut ja terälehtiä pudonnut...

Kimppuja ja asetelmia tehdessä on tärkeä tehdä ensin esityö. Kukkien varsista pitää poistaa turhat lehdet, piikit ym. ja tehdä imupinnat, kuten välivihreinä käytettäviin erilaisiin oksiinkin. Ei siis riitä, että törkkäilee niitä kukkia ja oksia miten ja minne sattuu. Seuraavista kuvista saattaa käydä ilmi, kuinka näitä eläviä materiaaleja kuuluu ja ei kuulu säilyttää työskentelyn edetessä. Tässä siis kuvia töistäni ja työpöydästäni:



















HUOMIO! Kimput ja asetelmat saa kestämään kauemmin hyvinvoivina, kun hedelmiä ei pidetä leikkokukkien läheisyydessä. Hedelmät (omenat erityisesti) erittävät etyleeniä, jolla on kukkiin vanhentava vaikutus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti